Minä sitten tykkään Chaplinista. Luulenpa, että vielä joskus minulla tulee olemaan aivan täydellinen  Chaplin-katalogi hyllyssäni. Ne elokuvat ovat mielestäni ihan kärkipään leffoja, mitä ikinä on tehty. Sanonpa nyt suoraan, että hän on tämän sittemmin tyystin ryssityn taiteenalan se kaikkein suurin. (olipas tuo taas hienosti sanottu..)
 
Onpa olemassa toinenkin Charlie Chaplin. Olen juuri tutustunut häneen.
Tällä tsapella ei ole sen vanhan tutun nukkavierun herrasmieskulkurin kanssa mitään muuta yhteistä kuin nimi. Tai oikeastaan nukkavieruuden puutteesta tätäkään tsapea ei kyllä passaa moittia. Tämä Sapliini on nimittäin ganjan- ja tunkionhajuinen reggae-mies.
Minulla on vähän huono sivistys reggaen alalajeista, mutta arvelisin, että tämä lienee osastossa: dance-hall. Joku Bob Marleyn edustama reggae on tähän verrattuna vähän sinnepäin kuin Helmut Lottia vertaisi Fabulous Thunderbirdsiin. Bob Marleyn sanoistakin saa jopa jonkin verran selvää, mutta tämän Chaplinin suusta reggae pärisee siihen malliin, että Oxfordissa ei taatusti ole käyty unissakaan. Eipä kyllä väliäkään, sillä kumman hypnoottista tämä jumputus on. Se katalasti tunkeutuu syvälle jäseniin ja pahus soikoon, addiktoi pahoin.

Rumpu- ja bassorytkeestä tällä Quenchie-levyllä vastaavat muuten vanhat reggaejermut - Sly Dunbar ja Robbie Shakespeare, mikä on sen sortin tiedonmuru, että asian joutuu mainita.

Päässä siis soi: Charlie Chaplin: uaak wi Jah ..za za zaza