Näköjään nälissään työpäivän päälle ei kannattaisi lukea omia juttujaan. Pukkaa taaskin ruisleipäpuolelle seuraava juttu.

Isäni hyvän kaverin poika kertoi tarinan isästään. Tämä on tapahtunut 20-luvulla ehkä.

Kaustisella oli hiihtokilpailut, joihin Aaro päätti osallistua. Aamuvarhaisella hän lähti sen aikaisilla mäystinsuksilla hiihtämään reenjalaksen urilla maantietä pitkin Kaustiselle, jonne nykyään on matkaa on tarkkaan ottaen 54 kilometriä.
Kun hän sen matkan oli hiihtänyt perille, niin välittömästi lyötiin numerolappu rintaan ja lähtöviivalle: hiihtokilpailu 50 kilometriä.
No, hän voitti sen.

Kun hän oli käynyt lusikan pokkaamassa, niin piti lähteä takaisin kotiin - eli taas hiihtämään ne 54 kilometriä.

Tullessaan viimein iltasella kotikirkonkylän laidalle, Herralassa paistettiin leipiä. Sieltä talosta tuli niin taivaallisen ihana tuoksu, että kovin jo uupuneelta Aarolta tuli itku. Eihän siinä auttanut kuin karvareuhka kourassa mennä Herralan emänniltä pyytämään, että antaisivatko hänellekin tuoretta leipää...   On muuten takuulla maistunut !

Nämä vanhan kansan jämerät miehet ovat olleet kyllä kovia ukkoja.