Minun on aivan pakko tunnustaa, etten kykene siihen, mihin niin monet täällä. En millään pystyisi tekemään uusia blogipostauksia joka ikinen päivä. Täällä on niin paljon sellaisia, jotka sen tekevät ja laadulla. Tosin useille, jos ei useimmille, homma lipsahtaa väkisinkin karvaköydeksi pitemmän päälle.
Minulle yksi blogipostaus viikossa on jo rutistuksen paikka. Tosin olen tehnyt valinnan, että en rupeakaan kirjoittamaan mitään päikkärityylistä tajunnanvirtaa. Mitä nyt silloin tällöin, jos siltä tuntuu. Joutavia en tämän homman kanssa stressaa jatkossakaan siinä mielessä, että punaista lankaa kirjoituksilleni tuskin tulee olemaankaan. Pyrin kyllä jonkinmoiseen rujoon hauskuuteen lukuunottamatta tätä postausta.  Mutta kuitenkin, sitä huttua tulee, mitä milloinkin tästä moottorista on lähteäkseen.
Viime aikoina en ole kyllä pystynyt kirjoittamaan tänne mitään. Uskomaton parisuhdefarssini on vienyt ihan kaikki mehut. Teinkin nyt sellaista, mitä tunnustan, en aikaisemmin ole juurikaan viitsinyt tehdä. Selailin eroblogeja. Nyt taas, kun niihin asioihin on hitusen kosketuspintaa, nämä tuskaiset kirjoitukset aikaansaavat paljon empatiaa ja myöskin lohtua. On myöskin lohdullista, että nämä blogit ovat melko lyhytikäisiä ihan pääsääntöisesti. Aika parantaa.
Kun asiat ovat mallillaan, ilman syöverin häivääkään, nuo kirjoitukset ohittaa olankohautuksella. Ihminen on normaaliolotilassaan joko tyhmä tai viisas, en tiedä kumpi.